Muutosta ajava startup HumanForest on juuri kerännyt yli 13,6 miljoonaa euroa (15 miljoonaa dollaria) rahoitusta tuotetarjontansa laajentamiseen. Lontoolainen B-Corp-sertifioitu yritys on kasvanut uskomatonta vauhtia sen perustamisen jälkeen 18 kuukautta sitten.

Urbaaniliikenne on kokemassa valtavan muutoksen. Sen uusina peruspilareina toimivat käytännöllisyys, kestäväkehitys sekä jaetut kulkuneuvot.

HumanForest on brittiläinen vuonna 2021 perustettu startup-yritys, jonka missio on tarjota edullisia kulkuneuvoja kaikille samalla vähentäen ilmansaasteita. He ovat juuri julkaisseet uuden malliston todella vihreitä, hauskoja ja turvallisia sähköpyöriä Lontoossa sekä aloittaneet kumppanuuden tunnetun yrityksen Deliveroo kanssa laajentaakseen toimintaansa.

Yrityksellä on myös mainostusalusta, joka monipuolistaa sen toimintaa.

Juttelimme yrityksen perustajajäsenen ja kasvujohtajan Caroline Setonin kanssa viime vuonna tutustuaksemme yritykseen paremmin. Lisäksi hän on pystynyt kertomaan meille lisätietoja tämän hetkisestä tilanteesta.

Nyt HumanForest on ilmoittanut sarjan A -rahoituksesta, jonka määrä on 15 miljoonaa dollaria. Tämä vahvistaa startupin asemaa markkinoilla ja siirtää meitä kohti uutta vihreämpää kulkemisen tulevaisuutta.